tiistai 21. syyskuuta 2010

Minustako yrittäjä, loma ja Lomautus!


Tänään sain elämäni ensimmäisen lomautuslapun, muistaakseni ainoan. Olo on hyvin sekava. Olen yhtä aikaa helpottunut ja surullinen. Taas on yksi rupeama elämässä umpeutunut ja toinen aukeamassa.
Olen lomautettuna siihen asti, kunnes uusi kahvila aukeaa. Tuli taas mieleen verrata raskausaikaan tätäkin hetkeä. Ihan kuin olisi tullut komplikaatioita ja olisi joutunut jäämään saikulle. No, ehkä tämä vain kuuluu tähän synnytyskipuun.
Ei minulta työt lopu. Olen jo ilmoittanut itseni monelle työväenopiston ruoanlaittokurssille ja haalin niitä lisääkin vielä. Niin kuin ystäväni sanoi, "päivitän tietojani". Lisäksi aion aloittaa kuntoremontin itseni kanssa. Olen sen itselleni velkaa. Lisäksi uuden yrityksen perustamisessa on paljon hommaa joka taholla.
21.10. lähdemme koko pesueeni kanssa Kanariansaarille, Puerto Ricoon. Koska lie sen jälkeen pääsen lomailemaan?! Iltatähdelle on yllätys, että lähdemme sinne kaikki, minä ja kolme lastani. Hän on sinä uskossa, että menemme sinne kaksin.
Eilen olin ensimmäisen kerran "Minustako yrittäjä"- kurssilla. Siinä on 5-6 luentoa, minkä jälkeen voi hakea starttirahaa uuden yrityksen perustamista varten.
Olo tosiaan taitaa olla vähän alavireinen. Tämä kirjoittaminenkin tuntuu puulta. Ja huomasin, että laskurit ovat sekaisin tässä blogissa. En ollenkaan tiedä, onko minulla käynyt ketään vierasta "kahvilassa". Voisikohan Keskimmäinen lapsukaisista rientää äidin avuksi, APUVA!?
Laitoin kuvan luumusadosta, joka oli varsin runsas. Parhaillaankin minulla porisee luumuhillo hellalla kattilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti