sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Väestönsuoja näkyvissä



Jokunen viikko sitten (13.5.) tilanne oli tämä. Väestönsuoja oli ilmestynyt montun pohjalle.
Suurin piirtein suojan päälle tulee minun kahvilani. Eli se sijaitsee ihan melkeinpä ostoskeskuksen parkkipaikan yhdellä sivulla, aika hyvällä paikalla.
Tällä hetkellä perustukset ovat jo vähän pidemmällä. Styroksilevyt (routasuojat?) ovat asettuneet perustusten reunoille ja muistan kuulleeni, että ensimmäinen valu on jo tehty. Eli sokkelin teko on meneillään. Siitä se etenee...
Henkisesti rakennan kahvilaa mielessäni. Tuumailen eri vaihtoehtoja, kuulostelen asioita ja suunnittelen tulevaa. Sorttimentit, reseptit, ulkoilme, kalusteet, astiat, rahoitus, työntekijät, asiakkaat... kaikki pyörii mielessä. Joillekin läheisemmille ystäville olen jo kertonut kahvilasta, mutta vielä yritän hillitä itseäni likoja tuulettamasta. Yrittäjäksi lähteminen on aika kutkuttavaa.
Olen saanut paljon myös myönteistä palautetta ja se kantaa epäilysten päivien yli.